
Tammikuun lopulla irroitin Motometerin, koska matkamittari ei toiminut ja Tuurista syksyllä tullessa lähes kaikki mittarivalot oli pimeänä. Takakautta sain puretua koko piirturin mutta en päässyt matkamittarin rattaisiin kiinni



Kuskin penkissä ei toiminut etäisyyssäätö, eikä selkänojan ilmapussit. Penkki irti ja lämpimään verstaaseen tutkimuksiin. Pikku virittelyä 24V laturin ja paineilmanippojen kanssa. Virta ja paineila käytössä. Etäisyyssädön moottorin pyöritysvaijeri oli irti ja kierretanko jumissa. Vaijeri pikalleen, lekaa ja rasvaa. Pelittää kuin uusi. Paineilmaletku löytyi litistettynä. Kiinni venttiileihin ja helvetinmoinen sihinä alkoi. . Isrin penkki on Volvon leimoilla. Varaosia ei ainakaan netin kautta löytynyt. Isrin sivut ei tunnistaneet penkin numerolla. Pähkailtyä, kokeilin tukkia epoksilla koko venttiilihässäkän välit. Vuoto loppui ja kaikki ristiselän kolme pussia ja lantion kiristyspussit oli ehjiä ja nyt toimii



Takaovien tilalle kävin tänään kyseleen seinäelementin palaa eristetystä perävaunusta, jonka olin kolarikorjaamon pihassa kerran nähnyt. 246 x 257 pitäs suunnilleen olla koko. Ilmaiseksi sais käydä sahaan, mutta oli niin kaarella koko pala säilytyksessä että saakohan tuosta mitään. Mittaa varmaan se 13m

Paikaleen asennusta odottaa kolme avattavaa ja neljä liukuikkunaa, iso kattoikkuna ja kaksi pientä tuuletusluukkua, asuntoauton ikkunallinen ovi. kasettivessa posliinipytyllä. Invertteri lämpöpumppu ja kaksi 6kW webastoa lämmitysydeemiin tulossa. En edes katsasta autoa tälle vuodelle ja ainoa liikku taitaa tälle kesälle olla tarrakilvillä Isoon- Mieheen. Tv. Ari