
Reissu alkoi matkalla Oulusta powerparkkiin jossa vietimme peri yötä. Paikka on todella siisti ja ja paikat riittävän tilavia myös isoille autoille. Kaikista suurin plussa tulee ajokaivohallista


Sieltä matka jatkui kuninkaanlähteelle, tupperit oli täyttäneet kaikki alapaikat joten jouduimme/pääsimme ylös mäelle. Sieltä on kyllä hienot näkymat alas mutta hiukkasen liian ahdasta isoille autoille. Myöskin rinteeseen tehty alue asettaa hieman haasteita saada auto edes suurin piirtein vaakasuoraan. Mutta siitäkin selvittiin kun oli EKL-ohjaaja isäntänä ja merkinanto ammattimaista

Nukutun yön jälkeen suuntasimme turun saaristoon ja se on kyllä aikamoinen kokemus isolle autolle. Ajoimme paraisten kautta mossalaan asti mutta myöhästyimme viimeisestä lautasta 10min joten ympäri asti ei päästy. Viimeinen lautta lähtee muuten jo 16:15 joten kannattaa olla ajoissa. Toisaalta hyvä koska linja-auton taksa olisi ollut 115€




Palatessa jäätiin sitten kuusiston leirintäalueelle yöksi, tie sinne oli aivan ÄLYTTÄMÄN kapea ja kapeni vain mitä pidemmälle päästiin. Meinasi kyllä usko loppua kun oksat hankaili sivuja ja mutkissa meni sekä etu että takapyörät asfaltilta ulos. Itse alueella ei oltu isoihin autoihin totuttu mutta paikka löytyi kylllä ystävällisesti huoltorakennuksen edestä. Suunnitelmissa oli mennä muumimaahan mutta sade pilasi suunnitelmat ja suihkaistiin ikaalisten kylpylään. Siellä oli busseille ihan oma parkkialue vasemmalla kylpylän takana, siitä plussaa. Yöksi mentiin sitten ikaalisiin leirintalueelle. Nurmikentät oli sateen jälkeen aika pehmeät mutta kyllä sieltäkin paikka löytyi.
Täältä matka jatkui sitten Isoon-Mieheen ihmettelemään kylähulluja ja kyllähän niitä siellä riitti



Koko aikana autossa ei ole ollut mitään vikaa, kilometrejä on tullut pari tuhatta
