Sivu 1/1

Scania k112 Vanhool Astral-88

Lähetetty: 13 Helmi 2019 17:06
Kirjoittaja Valtterij
1.jpg
Elikkä tämmöinen tuli kolmen vuoden miettimisen ja pähkäilyn jälkeen hankittua projektiksi, sopivan aihion löydyttyä. Välissä tuli rakennettua omakotitaloa, ja mietittyä veneen rakentamista, mutta tähän tuli nyt päädyttyä. Sen verran kuitenkin hommaa, että ostettiin veljen kanssa puoliksi.

Haku matkaa oli n.400km, matkalla tippuikin jo pakoputki ja takapuskuri... :D

Aluksi oli tarkoitus etsiä sopiva kaksikerroksinen aihio, mutta tuntui olevan sen verran kalliita, että luovuttiin sen suhteen.

Pituutta löytyy 12m, ja korkeutta 3,9m. Kuski ajelee omissa oloissaan ns." alhaalla ", ja kuskilta löytyy penkin takaa, oma pieni sopivan ahdas makuukömmeli. Matkustamo onkin yläkerrassa, ja takana " alhaalla " wc. Ruuma tilaakin tuntuu olevan sopivasti. Auto onkin jo muutoskatsastettu matkailuautoksi.

Ruostetta tuntuu löytyvän aika mukavasti takapäästä, niitä alettu parsimaan kasaan, Muuten ruosteita poistettu ja maalattu uusiksi alustaa takaa.
Ilmastointi oli jo poistettu käytöstä, mutta kenno jätetty takapäähän, samoin puhaltajat, joten ne poistettiin.


Tarkoitus olisi rakennella sellainen matkailuauto, että kehtaa lähteä vaikka vähän kauemmaksikin reissuun.

Muutama kuva;
3.jpg
4.jpg

Takapää saatiin sopivasti halliin, joten pääsee rasvamontusta työstämään. EI montaa senttiä jää oviaukon, ja bussin väliin. :D

5.jpg

Re: Scania k112 Vanhool Astral-88

Lähetetty: 13 Helmi 2019 18:34
Kirjoittaja leemu
Onnea hankinnasta!
Tuo kiinnosti itseäkin, mutta sattui sopivasti valmiimpi eteen.
Laitahan runsaasti juttua ja kuvia vaan kun homma etenee.

Re: Scania k112 Vanhool Astral-88

Lähetetty: 13 Helmi 2019 23:44
Kirjoittaja Rosvolinna
Komea Hooli :) Tuollaiset tavaratilat pitäisi olla lakisääteisesti jokaisessa henkilöautossa.

Re: Scania k112 Vanhool Astral-88

Lähetetty: 14 Helmi 2019 11:48
Kirjoittaja BussMAN
Hyvä valinta, onhan tuossa kakskerrosta, alakerta vain rakentamatta...Sama korkeus on ns kakskerrosbusseissa max 4,0 m
tulevaisuudessa mahd 4,5 m mutta liikkuminen rajoituu ...
Kätevät tuo sivuluukun rakenne.
Onko vhooleissa oma runkoratkaisu vai tehty alustan valmistajan rungonpätkistä kuten carrukset?

Re: Scania k112 Vanhool Astral-88

Lähetetty: 14 Helmi 2019 12:00
Kirjoittaja Arska-tehtaalta
Laita kauhukuvia mätävaurioista niin ei muita harmita niin paljoa, aihio oli aika edukas :wink: :D

Re: Scania k112 Vanhool Astral-88

Lähetetty: 14 Helmi 2019 12:11
Kirjoittaja leemu
Arska-tehtaalta kirjoitti: 14 Helmi 2019 12:00 Laita kauhukuvia mätävaurioista niin ei muita harmita niin paljoa, aihio oli aika edukas :wink: :D
Tätä mää laskeskelin kanssa, että :
(Korkea kori×halpa)+kaania-leima pitkänä= mätähommia :lol:

Re: Scania k112 Vanhool Astral-88

Lähetetty: 14 Helmi 2019 22:53
Kirjoittaja Wonderi
BussMAN kirjoitti: 14 Helmi 2019 11:48 Onko vhooleissa oma runkoratkaisu vai tehty alustan valmistajan rungonpätkistä kuten carrukset?
Sitä saa mitä tilaa. Ruotsalaiset ovat tilanneet usein Scanian alustalla, kun Ruotsissa Scania-korjaamoita on paljon tiheämmässä kuin VanHool-korjaamoita. Muualla maailmassa suurin osa on yhtenäisrakenteisia.

Re: Scania k112 Vanhool Astral-88

Lähetetty: 15 Helmi 2019 05:43
Kirjoittaja Jule
Eikö VanHool ole aina jollain alustalla? Siis ei ole kuin Setra joka tekee koko paletin itse ja ostaa vain moottorin vaihteiston jne, vaan samaan tapaan kuin Carrus ja Lahtelaiset, eli rakennettu alustatoimittajan palikoiden ympärille kori.

Re: Scania k112 Vanhool Astral-88

Lähetetty: 15 Helmi 2019 09:58
Kirjoittaja neppi
Paras mahollinen pohjaratkasu! Tuleeko siihen uima-allas?

Re: Scania k112 Vanhool Astral-88

Lähetetty: 16 Helmi 2019 19:38
Kirjoittaja Wilcox
Oliko myynnissä pitkään nettikoneessa, pyynti 5000e? Soittelin tästä ja omistaja sanoi että etuakselin tienoilla olis ollu pientä laittoa .

Re: Scania k112 Vanhool Astral-88

Lähetetty: 16 Helmi 2019 19:47
Kirjoittaja Rosvolinna
Ainahan näissä on rekisterikilpien välissä jotain pientä kulumaa...Iloa harrastukseen. Tuo ylätuulilasimatkustamo on hieno ominaisuus.

Re: Scania k112 Vanhool Astral-88

Lähetetty: 16 Helmi 2019 20:01
Kirjoittaja Geekuality
Wilcox kirjoitti: 16 Helmi 2019 19:38 Oliko myynnissä pitkään nettikoneessa, pyynti 5000e? Soittelin tästä ja omistaja sanoi että etuakselin tienoilla olis ollu pientä laittoa .
Leemu sanoi jo hyvin tuossa ylempänä (boldaus omani):
leemu kirjoitti: 14 Helmi 2019 12:11 Tätä mää laskeskelin kanssa, että :
(Korkea kori×halpa)+kaania-leima pitkänä= mätähommia :lol:

Re: Scania k112 Vanhool Astral-88

Lähetetty: 17 Helmi 2019 09:24
Kirjoittaja jooseppi
Onnee uudelle progektille. Jokos nyt kesällä nähdään tienpäällä? Rojekti kuvia odotellessa

Re: Scania k112 Vanhool Astral-88

Lähetetty: 17 Helmi 2019 09:39
Kirjoittaja Reissureki
Eiköös ruoste ole myös mahdollisuus?
Ei tämäkään aihio olisi ruosteettomana noilla euroilla omistajaansa vaihtanut!

Re: Scania k112 Vanhool Astral-88

Lähetetty: 17 Helmi 2019 10:37
Kirjoittaja leemu
Reissureki kirjoitti: 17 Helmi 2019 09:39 Eiköös ruoste ole myös mahdollisuus?
Ei tämäkään aihio olisi ruosteettomana noilla euroilla omistajaansa vaihtanut!
Tosiaankin näin :D
Mutta tekijältä se vaatii hiukan enemmän sitten.
Tuosta tulee viimisen päälle komea laitos kyllä kun jaksaa värkätä vaan.

Re: Scania k112 Vanhool Astral-88

Lähetetty: 17 Helmi 2019 11:23
Kirjoittaja Rosvolinna
Ruostetta on turha pelätä. Rauta on halpaa ja tekemällä oppii. Muu tekniikka sitten on oma lukunsa, koneen putkittaminen, sähkövaihteiston korjaaminen, ABS-jarrujen sielun maisema, Olkatappien vaihto....onhan noita...ruoste on ainakin selkeätä ja maalaisjärjellä poistettavissa.

Re: Scania k112 Vanhool Astral-88

Lähetetty: 17 Helmi 2019 12:58
Kirjoittaja leemu
Rosvolinna kirjoitti: 17 Helmi 2019 11:23ABS-jarrujen sielun maisema
Tästä tuli mieleen, että olikos se juuri tämä kyseinen auto mistä katselin tietoja tuolta Tragikomiikka.fistä (silloin kun sieltä näki vielä jotain), niin siellä olisi ollut merkintä poistetusta ABS-järjestelmästä?
Saattoi toki olla jokin muukin auto, niin montaa tuli kytättyä kesän ja syksyn mittaan ettei itsekään ole enää kärryillä :lol:

Re: Scania k112 Vanhool Astral-88

Lähetetty: 17 Helmi 2019 15:33
Kirjoittaja BussMAN
leemu kirjoitti: 17 Helmi 2019 12:58
Rosvolinna kirjoitti: 17 Helmi 2019 11:23ABS-jarrujen sielun maisema
Tästä tuli mieleen, että olikos se juuri tämä kyseinen auto mistä katselin tietoja tuolta Tragikomiikka.fistä (silloin kun sieltä näki vielä jotain), niin siellä olisi ollut merkintä poistetusta ABS-järjestelmästä?
Saattoi toki olla jokin muukin auto, niin montaa tuli kytättyä kesän ja syksyn mittaan ettei itsekään ole enää kärryillä :lol:

Se on hyvä ratkaisu jos auton iän perusteella mahdolista ja eitarvii 100km/ h bussina esim, kylähulluajot pää asiassa
kesäkeleillä silloin abs ei apuja.( kuorma autoihin tuli 91/92 vuonna pakollisesksi, bussit?)

Re: Scania k112 Vanhool Astral-88

Lähetetty: 18 Maalis 2019 18:49
Kirjoittaja b12m
Jule kirjoitti: 15 Helmi 2019 05:43 Eikö VanHool ole aina jollain alustalla? Siis ei ole kuin Setra joka tekee koko paletin itse ja ostaa vain moottorin vaihteiston jne, vaan samaan tapaan kuin Carrus ja Lahtelaiset, eli rakennettu alustatoimittajan palikoiden ympärille kori.
Kyllä mm. eräät Suomessa liikennöivät punaiset VanHoolit ovat yhtenäisrakenteisia autoja ilman erillistä "alustaa". On tehty juuri, kuten edellä itse kuvailet, eli hankittu voimalinja jostain ja rakennettu käytännössä kaikki muu siihen ympärille itse. Auton merkki on VanHool, ei esim. DAF (vaikka moottori DAF:lta onkin)