Sivu 2/4

Re: Volvo Wiima -64

Lähetetty: 22 Elo 2019 14:23
Kirjoittaja Brian
Todii. Nyt alkaa lattioiden rungot olemaan paikallaan, ei tosin vielä kiinni, vain nostettu paikalleen. Tasaista lattiaa moottorilta taakse asti, paitsi taka-akselin kohta. Taka-akselin takapuoli on reilu 2m korkeaa ja sinne tulee suihku+wc ja keittiö. Etuosa on n. 182cm eli meikäläinen kyyristelee. Ennestään lattian alla ei ollut kuin yksi luukullinen säilytystila, nyt niitä tulee neljä ja akuille oma. Ensimmäiselle laatikolle runko hitsattu.

Taivutettavien kylki- ja kattoputkien sekä lokasuojankaarien tekijää piti vähän etsiä, mutta paikallinen amis taivuttaa ne minulle. Sen verran harvakseltaan ehtii tuota kyhäillä, että piti valmiiksi taivutettuna saada. Putket pitäisi saada ensi viikolla. Sitten saa tuon korin perästä tehtyä loppuun.

Viimeeksi ennen tätä kohdetta oli tullut hitsattua yläasteen metallityökurssilla eli nollasta lähdettiin. Ostin tätä varten Timcon Mi250Migin ja hyvinhän tuo on pelittänyt. Alkuun kaveri kävi hitsaamassa minun räkäpisteillä heftatut kappaleet, mutta nyt saa jotakin itsekin aikaiseksi ja eipä sitä opi kuin lisää hitsaamalla. Pohjolan tallissa kun hitsaa niin tuuli käy aina. Katos onneksi sateensuojana.

Eihän tuosta alkuperäisestä paljon jäljelle jäänyt. Auton oma runko hyvä, mutta kori kokenut kovia, lähinnä ikkunatiivisteiden pettämisen takia. Moni joka nyt ylipäätään tällaista projektia ostaa olisi jo jättänyt leikin kesken ja hankkinut paremman aihion. Minulla ei anna ylpeys periksi luovuttaa, kyllä tuosta auto on tehtävä.

Tuolla vähän lisää kuvatuksia kohteesta. 8) https://drive.google.com/open?id=1rRd1q ... zdxmflipa4 Tavoite olisi olla eristettynä ennen lumien tuloa. Pellit niitataan talvella / keväällä.

Jospa seuraavia kuvia saisi lisättyä vähän nopeammin :roll:

Re: Volvo Wiima -64

Lähetetty: 22 Elo 2019 14:40
Kirjoittaja Brian
Perään lattian alle on tehty paikat kahdelle Jyry-ponttoonille, harmaalle ja puhtaalle vedelle. Olis sinne menny Jyskytkin, mutta mittailin ensiksi, että tulee liian matalalle ja mahdollisesti raapii maata. Riittää nuokin. Juomavesi pitää pienemmissä pöntöissä kuitenkin kantaa mukana.

Re: Volvo Wiima -64

Lähetetty: 23 Elo 2019 12:35
Kirjoittaja villev51
Tsemppiä rojektiin. Kiva seurata, kun oma auto on suurin piirtein samana ikäinen (-63 Vainaja). Samanlainen operaatio on mulla tiedossa...

Re: Volvo Wiima -64

Lähetetty: 27 Elo 2019 20:44
Kirjoittaja Brian
Tänään sain amikselta taivutettu putket ja ei ollu hinnan kiroissa. Piti maksaa ekstraa kun ei ilennyt muuten viedä putkia mennessään. Viime perjantaina toimitin raudat sinne ja tänään valmiit, ei voi valittaa 8) https://drive.google.com/file/d/1-47mzr ... p=drivesdk Kuvassa yhdet kappaleet jokaisesta taivutetusta putkesta ja 2/4 perheen jälkikasvusta. Kaikki putket on kuvissa ylipitkiä, jos joku miettii päiden muotoja. Viikonloppuna ehti tekemään kylkilaatikoitakin ja akkukotelokin on rungoltaan valmis. Seuraavaksi pääsee peräosan korista hitsaamaan paikalleen ja väliseinien rungot. Ja tekemään takalokarit kun on nuo kaaret ja niiden yli lattiarungon.

Ai niin, tsemppiä myös Villelle rojektiin, ens kesäks miittiä pystyyn? :D

Re: Volvo Wiima -64

Lähetetty: 27 Elo 2019 23:20
Kirjoittaja wiima63
no jo on perusteellinen rakennus!!!

Re: Volvo Wiima -64

Lähetetty: 28 Elo 2019 11:53
Kirjoittaja villev51
Ei vielä ens kesälle :) Vielä mietiskelen ja suunnittelen. Elinten luovuttajaksi olen suunnitellut Scaniaa. Oma tekniikka kun on jumissa. Tuulilaseja etsiskelen myös. Ja keräilen tarvikkeita nurkkiin. Kiirettä ei ole kun on tuo Setra millä ajella.

Re: Volvo Wiima -64

Lähetetty: 04 Syys 2019 20:06
Kirjoittaja Brian

Re: Volvo Wiima -64

Lähetetty: 05 Syys 2019 17:21
Kirjoittaja Brian
Kuvat on kivoja, taas vähän edistystä. Välillä olis ollu lisäkädelle (käsille) tarvetta, mutta kyllä se siitä.
https://drive.google.com/file/d/1-t04rE ... p=drivesdk
https://drive.google.com/file/d/1-uJnk9 ... p=drivesdk
https://drive.google.com/file/d/1-sOlaD ... p=drivesdk

Re: Volvo Wiima -64

Lähetetty: 23 Syys 2019 21:03
Kirjoittaja Brian
https://drive.google.com/file/d/10xoXWE ... p=drivesdk
https://drive.google.com/file/d/11-XQgM ... p=drivesdk
Lokasuojille kaaret paikoillaan. Peltiä huutaa. Minkä paksuista kannattaisi laittaa?
Seuraavaksi lattian runko tuohon väliin. Lokareiden päälle tulee kaapit aikanaan. Neljä kappaletta väliseinän runkoja vielä ja sitten maalaus. Tämän jälkeen alkaisi foamien laitto. Noin 7h työtä / viikko tahdilla on nyt edennyt eteen päin.

Re: Volvo Wiima -64

Lähetetty: 23 Syys 2019 21:47
Kirjoittaja BussMAN
Koritehtaan työnjälkeä tulee! Uudet profiiliputket kestää ymärivuotisessa ajossa 5-10v vaikka ei ruosteenetokäsittelyä tee sisä/ ulko puolelle, kesäkäytössä useita 10 vuosia.

Muistin ::”Tuollaiseen projektiin” löytyis mun varastosta uudet takalokasuojat, ollut yli 20 v varastossa epäilen ettei omaa tarvetta/tule ( vähämaan kirjastoauto tyyppiset=vahvaa lasikuitua ,, kuitu lokasuojissa hyviä puoli eristää ääntä/ eikä kondessivesi ongelmaa kuten peltisessä, ko projektiin etäisyys ongelma yli 400 km )

Re: Volvo Wiima -64

Lähetetty: 08 Loka 2019 18:12
Kirjoittaja Brian
Edistystä taas vähäsen. Väliseinien koolaus aloitettu. 30x30 kalusteputkesta, riittävästi välitukia. Pitää yrittää kiristää tahtia jotta kaikki uudet raudat saisi maalattua ennen pakkasia. Suihku/WC on saanut muotonsa perälle ja ihan ok kokoisen sai, korkeutta jää lopulleen pari senttiä yli 2m.

Muutamalle bonoplex ikkunalle voisi olla tarvetta, saa tarjota jos ylimääräisiä. Jos avattava niin aina parempi. Matkustamon ikkunat tulee akryylista.

Öljypohja on vuotanut koko ajan ja tiiviste pitäisi vaihtaa. Onko ideoita mistä löytyy b615:een ja jos ei löydy niin onko se korkkitiiviste jos joutuu tekee ite? Ja mitä öljyä ja minkä verran menee pataan? Jäi edelliseltä omistajalta kysymättä ja miekkosella ei oo julkinen numero niin jää soittamatta.

Ja nyt kun on päästy kyselyikään niin tarkoitus olisi pintapeltien ja korin väliin laittaa ohut kumitiiviste. Mistä löytyisi rullatavarana edullisesti? Etra? Saisi olla n. 40mm leveää.

Kuvatuksia taas ensi vklp jälkeen.

Re: Volvo Wiima -64

Lähetetty: 08 Loka 2019 18:40
Kirjoittaja Rosvolinna
Jos huokealla haluat tuossa nauhavalinnassa edetä niin valinta voisi olla butyylinauha. Kumi/neopreeni on hinnankiroissa ainakin suomalaisissa verkkokaupoissa.

Re: Volvo Wiima -64

Lähetetty: 08 Loka 2019 20:54
Kirjoittaja Brian
Kiitos Rosvo vinkistä! Ei ihan ilmaista tuokaan, etenkin kun metrejä tulee jonkin verran. Hyvin saatavilla kylläkin ja toimisi hyvin tuossa tarkoituksessa.

Re: Volvo Wiima -64

Lähetetty: 08 Loka 2019 21:56
Kirjoittaja Reissureki
Käykö tämä mitenkään:
https://www.tori.fi/vi/58384766.htm
Ei ole ainakaan hinnan kiroos...

Re: Volvo Wiima -64

Lähetetty: 08 Loka 2019 22:02
Kirjoittaja Brian
Ei olis kyllä kallista, mutta pitäis melkein laittaa kolme suikaletta vierekkäin. Yhden rullan vois vaikka varuilta ostaa

Re: Volvo Wiima -64

Lähetetty: 08 Loka 2019 22:18
Kirjoittaja Rosvolinna
Tuubibutyyli toimii myös hyvin pellin ja palkin väliin. Sitä on tullut käytettyä alumiinin ja norjankromin väliin. Hieman ulkopellin esilämmitystä ja pop-niiteillä kiinni. Säilyy kylki nättinä mikäli sen nyt mikään itseisarvo on :)

Re: Volvo Wiima -64

Lähetetty: 13 Loka 2019 21:18
Kirjoittaja Brian
Väliseiniä alkaa hahmottumaan. Puuttuu välipienoja ja moni putki on vaan hepissä. Eilinen koetteli hermoja ensimmäisen kerran pahemmin ja tuli yksin noiduttua jonkin verran. Piti purkaa hepattuja rautoja useampaan otteeseen.
Pari kuvaa:
https://drive.google.com/file/d/12EWAoM ... p=drivesdk
https://drive.google.com/file/d/12EW7wu ... p=drivesdk

Ekan väliseinän oviaukko on todennäköisesti turhan leveä. Leveys perustuu empiirisiin laskelmiin omassa päässä siitä, että sisälle mahtuisi taivuttamaan isompia esineitä, mm vuodesohvan.

Kiire tulee ennen pakkasten tuloa. Himmelit pitäisi saada hitsattua ja maalattua, että pääsee eristämään. Urtsia laittaa pikkupakkasellakin. Onneksi tässä kuussa viikon verran lomaa jäljellä ja perhe lähtee sukuloimaan muutamaksi päiväksi. Silloin on tapahduttava :lol:

Jos jollain on Savonlinnan seudulla ylimääräistä Finnfoamia niin vaihdetaan rahaa tai vaneria vastaan. Ensiksi mainittu on vähissä ja jälkimmäistä on liikaa. Paksuudet 30-50mm käy.

Re: Volvo Wiima -64

Lähetetty: 21 Loka 2019 20:52
Kirjoittaja Brian
Brian kirjoitti:
08 Loka 2019 18:12


Öljypohja on vuotanut koko ajan ja tiiviste pitäisi vaihtaa. Onko ideoita mistä löytyy b615:een ja jos ei löydy niin onko se korkkitiiviste jos joutuu tekee ite? Ja mitä öljyä ja minkä verran menee pataan? Jäi edelliseltä omistajalta kysymättä ja miekkosella ei oo julkinen numero niin jää soittamatta.
Edelleen tietoa vailla b615:n spekseistä. Mitä öljyä uskaltaa kitusiin laittaa ja abauttia rallaa minkä verran? Ja jos joku tietää valmiiksi minkälaista tiivistettä öljypohja luukun väliin hahmotellaan.

Väliseinät valmistuu hitsausten osalta tällä viikolla. Putkea mennyt koko hökötykseen n. 260m.

Re: Volvo Wiima -64

Lähetetty: 22 Loka 2019 13:12
Kirjoittaja Jule
Öljyksi esim Neste LXE turbo... Periaatteessa siis mikä tahansa ACEA E luokituksen öljy, tuon ikäinen kone ei ole niin nuuka siitä, halvin raskaankaluston öljy. Jos tarkoitus on ajella pelkästään kesällä niin SAE 15W-40, talvikäynnistyksiin 10W-30.

En tiedä tuon Volvon 5,5l koneen öljytilavuutta, mutta yleensä noissa on jotain vähän vajaa 20litraa.

Kun Vanajan öljypohjaa kiinnitin takaisin, ja siihen kun en edes yrittänyt etsiä tiivistettä, käytin siinä moottoritiivistesilikonia. Pikaisella googlauksella näytti olevan Liqui Moly 200ml "spray" pakkaus, josta liima tulee nappia painamalla ulos, ilman että tarvitsee puristella prässillä, tai rullata hammastahnatuubista. Kokemuksen mukaan tuolla kiinnitetyt kappaleet saa vielä myöhemmin auki hieman työkalulla auttamalla, eli ei ole liimaa.

Re: Volvo Wiima -64

Lähetetty: 09 Marras 2019 22:54
Kirjoittaja Brian
https://drive.google.com/file/d/12EW7wu ... p=drivesdk
https://drive.google.com/file/d/12EWAoM ... p=drivesdk
https://drive.google.com/file/d/15-_q-Q ... p=drivesdk
https://drive.google.com/file/d/14x53Ya ... p=drivesdk
https://drive.google.com/file/d/15B5XJ1 ... p=drivesdk
https://drive.google.com/file/d/158oPtb ... p=drivesdk
Välipäivitystä. Parina päivänä ehtinyt rakentamaan. Koko höskä tuli maalattua ennen pakkasia. Vähän eristämistäkin aloitettu. Hitsattavaa olisi kokonaisen päivän vielä, ehkä ensi viikonloppuna teen ne. Tältä palstalta tarttui Kiporin ig2600:n talliin odottelemaan. Tavoite olisi saada eristettyä jouluun mennessä.

Re: Volvo Wiima -64

Lähetetty: 24 Marras 2019 18:30
Kirjoittaja Brian
https://drive.google.com/file/d/16R0Aku ... p=drivesdk
https://drive.google.com/file/d/16DIHKG ... p=drivesdk
Pientä etenemistä. Viime viikonloppuna hitsailuja ja tänään eristämistä. Vaihelaatikon päälle pitäisi vielä lattian runkoa hitsata joku vkl ja lattiaan eristeet. Siinä tavoitteet tälle vuodelle. Työtunteihin nähden edennyt hyvin.

Re: Volvo Wiima -64

Lähetetty: 24 Marras 2019 21:08
Kirjoittaja silvarello
Komeesti edistyy. Tuota vauhtia pääsee ens vuonna jo ajelemaan.

Re: Volvo Wiima -64

Lähetetty: 08 Joulu 2019 19:21
Kirjoittaja Brian
Silvarello, pakko päästä :)
https://drive.google.com/file/d/18Ke_no ... p=drivesdk
https://drive.google.com/file/d/18KzRtq ... p=drivesdk
https://drive.google.com/file/d/18FDMdW ... p=drivesdk
https://drive.google.com/file/d/18dKfba ... p=drivesdk
https://drive.google.com/file/d/18lOcGV ... p=drivesdk
Palapeli on taas nytkähtänyt eteenpäin. Kyljistä erottuu ikkunoiden paikat. Tämän vuoden puolella saattaa vielä eksyä vaneriakin lattiaan. 10mm rubaflex tulee vanerin ja foamin väliin kauttaaltaan.

Re: Volvo Wiima -64

Lähetetty: 02 Helmi 2020 21:22
Kirjoittaja Brian
Jäänyt päivitteleminen vähemmälle, mutta on projekti edennyt kuitenkin. Tänään sain etuosan lattiankin eristettyä. Takana on vanerit lattiassa, mutta pitää vielä ottaa pois ja laittaa rubaflexit väliin. Vanerikoolausten ruuvien reikien poraaminen katkoi teriä mukavasti. Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus viimeinkin hitsata pellit lokareihin ja pellittää takaosan katto.
Ja koska kuvat on kivoja:
https://drive.google.com/file/d/1Dbzgay ... p=drivesdk
https://drive.google.com/file/d/1DXxIdu ... p=drivesdk
https://drive.google.com/file/d/1Dhi6fL ... p=drivesdk
https://drive.google.com/file/d/1DVFvMA ... p=drivesdk
https://drive.google.com/file/d/1DVbqHt ... p=drivesdk
https://drive.google.com/file/d/1Did5E9 ... p=drivesdk
Kävipä tuossa niin iloisesti, että tilasin briteistä Kiinalämmittimen, oisko ollu 160e, 8kW luvattu. Lämmitin kotiutui ja seuraavana päivänä kaverin kautta pihaan ilmestyi vuoden vanha, käyttämätön Planar 44D, 350e. Saa nähdä kumpi menee paikalleen. Aika tarkka kopio Kiinavehje Planarista on.
https://drive.google.com/file/d/1Dv5GHv ... p=drivesdk
https://drive.google.com/file/d/1DsDHyg ... p=drivesdk

Re: Volvo Wiima -64

Lähetetty: 17 Helmi 2020 13:11
Kirjoittaja Brian
Onko porukalla kokemuksia Paussun rengasliikkeestä? Tarvitsisin 4 kpl taakse 11.00-20 renkaita. Paussulta tuntuisi löytyvän. Olisi loppuviikosta peräkärrikeikka sinne suunnalle niin tulis mukavasti paluukuormassa. Käytetyistä siis kyse ja uudenveroisia ei olla hakemassa. Pykineitä ei tietenkään saa olla, sellaiset löytyy jo alta. Normikokoiset ei oikein ole vaihtoehto, kun välitykset ei tarvitsisi muuttua ainakaan huonompaan suuntaan :?