Sivu 1/27

Golden Eagle "Osku"

Lähetetty: 01 Loka 2015 17:38
Kirjoittaja Zuikkis
Lahti Golden Eagle Scania K113, -94


Kuva

Tämmöinenhän se tuli haettua. :) Itse asiassa jo tiistaina haettiin auto mutta sen verran on kiirettä ollut että nyt vasta ehdin koneen ääreen.

Kaikenlaisia busseja tuli ihmeteltyä tässä syksyn mittaan. Hakusessa oli oikeastaan aika paljon halvempi ja keskimoottorisempi auto, mutta jotenkin kuitenkin "Oskun" ilmoitus pomppaili uudestaan Nettikoneessa esille, kunnes sitten annoin periksi ja lähdin Haapavedelle ajamaan. :)

Täähän on alunperin Tanskaan myyty uutena, ja sitten sieltä tullut Imatran Kyytibussille, ja nyt viimeisen vuoden yksityisomistuksessa Haapavedellä. Ilmeisesti kuitenkin koko ikänsä ollut tilausajoliikenteessä. Kilsat suht järjelliset 1.2 miltsiä. Täysi koneremontti tehty miljoonan kohdalla, samoin vaihdelaatikko vaihdettu täysin uuteen tuossa kohtaa. Muutenkin aika paljon uutta osaa autossa.

Tästä olisi mahdollista tehdä vaikka "kerrostalo", korkeutta on 3.9m eli ihan samat kuin esimerkiksi yhdessä DAF doubledeckerissä mitä kävin myös katsomassa. Rahtitilan korkeus on noin 140cm, kyllä sinne ainakin pikkuväelle tekisi makuutiloja sun muuta. Tavaratilaa on ihan riittävästi jo vaikka tuossa telin päällä olevissa luukuissa, puolisen metriä korkea tila siinäkin.

Auto on säälittävän pienikokoinen 12m*2.5m mitoiltaan, eli menee matkailuautoksi ilman poikkeuslupia.

Ei ole paljoa tullut kuvailtua itse, mutta tässä muutama kuvatus mitkä nappasin nettikoneen ilmoituksesta ennen kuin häipyi..

Kuva

Kuva

Telin edessä on hauska "taukotila" kuljettajalle, siellä on lämmitys, radio ja sisäpuhelin mistä voi soitella ohjaamoon.. :) Melko karut oltavat kyllä, mahtaako miten paljon ollut oikeasti käytössä. :)

Re: Golden Eagle "Osku"

Lähetetty: 01 Loka 2015 18:06
Kirjoittaja kulkuri
Gunnarin "veli" :D

Re: Golden Eagle "Osku"

Lähetetty: 01 Loka 2015 18:18
Kirjoittaja -KHS-
On tuo Golden Eagle vaan hienon näköinen peli.
Tuommoinen oli itsellänikin hakusessa, mutta kolmisen vuotta sitten ei sopuhintaan löytynyt.

Mukavia hetkiä projektin kanssa.

Re: Golden Eagle "Osku"

Lähetetty: 01 Loka 2015 18:46
Kirjoittaja Bussiton
kulkuri kirjoitti:Gunnarin "veli" :D
Taitaa olla isoveli :lol:
Tervetuloa lompakkoa keventämään harrastukseen, ainakin mitä muilta on saanut kuulla (ei siis bussin omistajia) toki harrastus kun harrastus niin menee kyllä omat ja varastetutkin rahat, jotkut jopa ostaa tuhansien arvoisia polkupyöriäkin :shock: :lol:

Re: Golden Eagle "Osku"

Lähetetty: 01 Loka 2015 18:47
Kirjoittaja Rosvolinna
Hieno auto. Ruhtinaallinen tuo tavaratilan korkeus.

Re: Golden Eagle "Osku"

Lähetetty: 01 Loka 2015 19:52
Kirjoittaja Iski
Onnittelut hankinnasta ja voimia projektiin, harvoin tarjolla 12 m. golden eaglea, toi onkin aika ketterä kääntyyn.

Re: Golden Eagle "Osku"

Lähetetty: 01 Loka 2015 21:50
Kirjoittaja ae70
onnee rojektiin:)

Re: Golden Eagle "Osku"

Lähetetty: 01 Loka 2015 21:55
Kirjoittaja Zuikkis
Ohoh, huomasin ettei näkynyt tuo alkukuva, nyt on googlelta tingattu parempi linkki. :)

Kiitokset vaan kommenteista. Täytyy yrittää nyt viikonloppuna saada vähän projektia aluille, tosin ensin pitäisi kai rakennella tuohon mun halliin valot.

Webastoa yritin tulille niin sehän työnsi koko pihan täyteen savua ja sitten alkoi tunkea syyläristä nesteet pihalle.. Pitää vielä myyjältä tentata että milloin tuota on viimeksi käytetty. Vähän haiskahtaisi että ei varmaan nesteet kierrä oikein, onko joku ilmalukko vai kenties joku nappula tai hana vaan väärässä asennossa. Tämän mysteerion selvitys tyssäsi siihen että en saanut tuota takasivuluukkua auki, Webasto liian hyvin jemmassa. Ainoa luukku koko autossa mikä oikuttelee..

Re: Golden Eagle "Osku"

Lähetetty: 01 Loka 2015 22:10
Kirjoittaja wiima63
Onnea hankinnasta komia on osku :)

Omaan korvaan kuulostais että webastossa on pesä palanut puhki ja työntää jonku hiusahalkeeman kautta liekkiä nesteen sekaan mistä johtuu jäähdytysjärjestelmän paineen nousu ja korkista oksentaminen. Savutus taas selittyy sillä kun glykolivesi pääsee webaston palotilaan niin tulee savuna putkesta ulos.

Vesisavu varmaan jotain vaaleaa tai harmaata.

Sininen tai musta niin ehkä vois vielä toivoa olla että ois joku muu vika.

Re: Golden Eagle "Osku"

Lähetetty: 01 Loka 2015 23:00
Kirjoittaja jooseppi
Komee on peli ja korkee sehän on jo niinkun 2kerroksinen tai siis saa tehtyä hyvin sellasen :)

Re: Golden Eagle "Osku"

Lähetetty: 01 Loka 2015 23:18
Kirjoittaja Kotilo
Onneksi olkoon, kommee ja korkee peli mistä rakennella. "kade..." :)

Re: Golden Eagle "Osku"

Lähetetty: 01 Loka 2015 23:58
Kirjoittaja Pilotti
Onko tuossa kääntyvä teli? Jos on, niin varsin ketterä peli. Tosin matkailuautossa tuo kolmas akseli on kantavuuden kannalta turha riesa, ellei varsin massiivista sisustusta tee. :?

Re: Golden Eagle "Osku"

Lähetetty: 02 Loka 2015 01:00
Kirjoittaja kulkuri
paljonko muuten on sisäkorkeus matkustamossa :?:

Re: Golden Eagle "Osku"

Lähetetty: 02 Loka 2015 07:16
Kirjoittaja Pukaatti
On siulla komee vehje , riitävän suuri kaikkien tarpeisiin. Onneksi olkoon.

Re: Golden Eagle "Osku"

Lähetetty: 02 Loka 2015 08:17
Kirjoittaja junior
Onnea projektiin on kyllä komia kapine

Re: Golden Eagle "Osku"

Lähetetty: 02 Loka 2015 08:47
Kirjoittaja neppi
Pilotti kirjoitti:Tosin matkailuautossa tuo kolmas akseli on kantavuuden kannalta turha riesa :?
Jos auto on "vain" 12m pitkä, mut ~4m korkea, ni kyllä teli menoa vakauttaa huomattavasti.

Hieno vehjes kyllä!

Iloisia hetkiä uuden perheenjäsenen kanssa!

Neppi

Re: Golden Eagle "Osku"

Lähetetty: 02 Loka 2015 19:34
Kirjoittaja Zuikkis
Pilotti kirjoitti:Onko tuossa kääntyvä teli? Jos on, niin varsin ketterä peli. Tosin matkailuautossa tuo kolmas akseli on kantavuuden kannalta turha riesa, ellei varsin massiivista sisustusta tee. :?
Ei ole kääntyvä teli. Yllättävän vähän tuo silti kanittaa kääntäessä.

Neppi jo sanoikin, kyllä tuo varmasti vakauden takia on telilliseksi tehty alunperin. Hakureissu oli 450km suuntaansa, BECEDE-kortillinen kaveri oli kuskina. :) Vuolaasti kehui kuinka vakaasti ja huojumatta kulkee.

Tuossa on telikevennin, mutta myyjä sanoi että sitä ei saisi käyttää parkkipaikalla venkslatessa, vaikka se varmasti sitä helpottaisi. Se ei nosta pyörää irti maasta, vaan laskee vaan pussin tyhjäksi että painopiste siirtyy vetävälle akselille.. Jos samaan aikaan kääntää jyrkästi, on vaarana että pussi "nyrjähtää" sivulle.

Sisäkorkeutta joku kysyi, vastaan tähän samaan viestiin. :) Käytävän kohdalla on alkumatkasta noin 2m, mutta keskioven jälkeen mataloituu hiukan. Penkkien kohdalla korkeutta noin 180cm, eli juuri harmillisesti vähän turhan niukasti. Varmaan tulee lattiaa madallettua ainakin osalta matkaa. Muuten näyttää helpolta hommalta mutta vesipatterien putkia pitää vedellä uusiksi tai poistaa kokonaan..

Sisusta on tosi hyvässä kunnossa, harmittaa vähän alkaa moista purkamaan. :) Mutta jos joku tarvii priimoja penkkejä niin löytyy. Laittelen vielä varmaan erikseen myynti-ilmoitusta kunhan olen aloittanut purkamisen. Turvavöitä ei ole kuin kahdeksassa penkissä, eli juuri sen verran mitä itse tarvitsen. :)

Taaempi kattoluukku on ihan vähän halki ja vähän sieltä kosteutta tihkuu sisään. Noita varmaan saa jostain purkaamolta edullisesti, vai kannattaisiko yrittää korjata?

Re: Golden Eagle "Osku"

Lähetetty: 02 Loka 2015 19:41
Kirjoittaja Zuikkis
Pukaatti kirjoitti:On siulla komee vehje , riitävän suuri kaikkien tarpeisiin. Onneksi olkoon.
:D

Piti päästä sanomaan. :lol:

Juu kyllä emäntäkin on vehkeen kokoon erityisen tyytyväinen! Pelkkien kuvien perusteella ensin oli vastahakoinen, mutta sitten kun näki sen koko komeudessaan niin ei enää auttanut perääntyä.

Re: Golden Eagle "Osku"

Lähetetty: 02 Loka 2015 19:48
Kirjoittaja Pukaatti
oho aha :shock: :lol: hauska kun katoin et iha ku oma volpsa keulasta ja sit kaania lukee keulassa. Mutta se on kiva et vehkeet piisaa myös emännälle ja koosta on iloa myös muillekkin vaikka naispuolisillekkin naapureille jos kimppakyytiä touhuaa :mrgreen:

Re: Golden Eagle "Osku"

Lähetetty: 02 Loka 2015 22:54
Kirjoittaja Lahti32
Kuskin makuutilasta saa hyvän vesisäiliötilan. Onko siinä valmiina lattian lämmitysputket makuutilan lattiassa? Pysyy vedet sulana kun tekee eristetyn kopin siihen kohtaa

Re: Golden Eagle "Osku"

Lähetetty: 02 Loka 2015 23:20
Kirjoittaja Zuikkis
Lahti32 kirjoitti:Kuskin makuutilasta saa hyvän vesisäiliötilan. Onko siinä valmiina lattian lämmitysputket makuutilan lattiassa? Pysyy vedet sulana kun tekee eristetyn kopin siihen kohtaa
Joo, noin vähän kaavailinkin, muuten onkin vähän turha tila. Sitä kun ei voi oikein edes yhdistää tuonne rahtitilaan, kun toisella kyljellä on keskioven rappukäytävä siinä välissä.

Ei mielestäni ole lattialämmitystä, vain lämpöpatteri seinällä.

Re: Golden Eagle "Osku"

Lähetetty: 02 Loka 2015 23:53
Kirjoittaja Lahti32
Vakoilin tuota sun allekirjoituksen linkkiä. Hieno Datsun siellä, kerro lisää siitä :shock:

Re: Golden Eagle "Osku"

Lähetetty: 03 Loka 2015 00:46
Kirjoittaja Zuikkis
Lahti32 kirjoitti:Vakoilin tuota sun allekirjoituksen linkkiä. Hieno Datsun siellä, kerro lisää siitä :shock:
Niin, ei siinä kai sen ihmeempää kuin mitä tuolla olen tarinoinut. :) Ihan toimiva peli, koko kesän olen sillä kauppareissut ajellut. Talviautoksi siitä ei ole kun ei ole lämmitystä lainkaan..

Myönnän että mielessä on ollut mahduttaa Datsun bussin kyytiin, mutta saa nyt nähdä. Aika paljon helpompaa olisi ollut jonkun mahurin kanssa. :)

Poikittain se ei ihan mahdu, mutta pystyyn mahtuisi.. :D Sähköautosta kun ei ihmeemmin mitään nesteitäkään valu vaikka olisi katollaan. "Fiksuin" varmaan olisi IRJA-tyylinen lastaus moottorin yli auton takaa, mutta onpahan vaan suuritöinen.

Re: Golden Eagle "Osku"

Lähetetty: 03 Loka 2015 09:15
Kirjoittaja Zuikkis
Heh, luulin jo keksineeni helpon kuljetusratkaisun Datsunille, auto pystyyn roikkumaan bussin taakse kuin fillariteline ikään!

Mutta lakipas onkin tympeänä tuon 12m rajan kanssa, ei saa kuorma tulla yli milliäkään vaikka millä lipulla merkitsisi..

Re: Golden Eagle "Osku"

Lähetetty: 03 Loka 2015 11:37
Kirjoittaja Rantarosvo
Zuikkis kirjoitti:
Pukaatti kirjoitti:On siulla komee vehje , riitävän suuri kaikkien tarpeisiin. Onneksi olkoon.
:D

Piti päästä sanomaan. :lol:

Juu kyllä emäntäkin on vehkeen kokoon erityisen tyytyväinen! Pelkkien kuvien perusteella ensin oli vastahakoinen, mutta sitten kun näki sen koko komeudessaan niin ei enää auttanut perääntyä.
Aikaa rohkeeta lähestyä tulevaa emäntää vehkeen kuvia näytellen :shock: Mie en uskalla käyttää ees iskurepliikkejä ko tahtoo tulla laukusta ohimoon :lol: