Olipa kerran

Matkailukokemuksia kulkurilla
Lasipallo
Kuski
Viestit: 28
Liittynyt: 04 Joulu 2015 21:11
Location: Pirkanmaa

Olipa kerran

Viesti Kirjoittaja Lasipallo »

Olipa kerran.
Hiljainen ja rauhallinen myöhäisilta keskellä viikkoa. Olin juuri saanut sudittua miltein valmiin taloni ulkoportaat Pilipaliteman sävytetyllä puunsuoja-aineella. Mietin mihin sutaisisin tilkan kyllästeestä, jota vielä oli purkin pohjalla.

Se nyt vaan tuntui mahdottoman hyvältä jutulta. Selitin myöhemmin emännälle, joka hieman ihmetteli meikäläisen päähänpistoa. Valkoisesta 508:n perästä oli tullut kunnianosoitus vanhoille talonpoikaisootrauksille. Se nyt vain näytti niin hienolta, ainakin silloin illalla hieman hämärässä. Koitin vielä selitellä.

Kuva


Olin silloin yrittäjä, jolla ei ollut vapaa-aikaa kesäisin nimeksikään, mutta matkailuauto oli saatava. Selattuani ilmoituksia hartaasti, päädyin hankkimaan MMC:n vanhan matka-Marsun. Se oli leimattu ja no siihen se kaikki hyvä oikeastaan päättyikin jos ei lasketa oikein todella pitkää perävälitystä ja hyviä olkatappeja. Renkaat loppu, koko sisustus homeessa, takasisälokasuojat olivat kadonneet, katon ja korin sauma kuin tähtitaivas ja paljon muuta.

Saatuani Marsun kotipihaan purin sen sisältä kokonaan peltipinnalle ja pesin painepesurilla. Lattian vanereita uusin vain tarvittavista kohdin ja sisälokasuojat rakensin kolmekymppisestä sekavanerista. Seinät ja katto tulivat puujäljitelmä kovalevystä. Vältin perinteistä "Koreanpanelia" tms. sillä olin nähnyt minkälaista jälkeä revennyt heiko vaneri saa aikaan kolaritilanteessa. Kuskin ja repsikan penkin taakse ruuvailin alkeelliset kehikot penkeiksi ja taakse isoja patjoja muksuille.
Suunnitelmissa oli tehdä paljon muutakin, mutta....

Ensimmäinen lomamatka oli tarkoitus tehdä Lustoon. Alkumatka Tampereelta Kukonkoivun pihaan Hollolaan sujui hienosti. Kaikki pelasi ja tunnelma oli leppoisa. Kukonkoivun pihassa kokeillessani napoja totesin takaa sisimmäisen renkaan olevan tyhjä. Ei hätiä mitiä. Minulla oli tietenkin varapyörä mukana. Sovittaessani tuota varapyörää totesin, että se ei sopinut!? Hetken mietittyäni totesin sen olevan työkäytössäni olevasta 609:stä. Itseäni kehuessani huomasin toiseltakin puolelta sisimmäisen renkaan olevan tyhjä. Tässä vaiheessa ei enään edes naurattanut. En tohtinut jatkaa matkaa, sillä mikään muista renkaista ei ollut oikein hyvässä kunnossa. Kello oli kymmenen maissa illalla. Päätökseksi tuli kääntää keula takaisin kohti kotia, mutta vain Tuulokseen. Tuuloksessa yövyimme ja aamulla ajelin pätkänmatkaa Padasjoentietä Ässärenkaiden pihaan.

Laitatin Marsun kaikki pyörät uusiksi. Tästä hienoisesta ja yllättävästä rahanmenosta johtuen jäi matka Lustoon tekemättä. Kiersimme kuitenkin Päijänteen ja kävimme katsomassa anoppia, jossa yövyimme toisen yön. Kotiin tullessa alkoi satamaan. Kaikki meni aluksi hyvin kunnes muksut valittivat patjojen kastuvan takapäässä autoa. Pysähdyttyäni totesin pöyräkotelorakennelmieni vuotavan oikein runsaasti.

Kotona vedin vuotavien koteloiden päälle lasikuitua. Nyt pystyi ajelemaan sateellakin. Teimme kesänmittaan muutamia retkiä lähiympäristöön. Syksyllä Marsu jäi katsastamatta ja keväällä vaihdoin sen päikseen Daavid Brownin traktoriin.
Ajatus matkailu autosta jäi kuitenkin itämään...

Vuosia kului ja aina välillä teki kauhiasti mieli lähteä retkelle. Teimme niitä perheen kanssa henkilöautolla. Ajatus matkailuautosta ei antanut periksi. Lopulta löytyi Tampereelta jälleen 508. Muistan olleeni oikein tärinöissäni ajellessani kotiin juuri hankkimallani Marsulla.

Kuva

Ensimmäisen pidemmän retken kohteena oli Marrasjärvi. Se oli sellainen sanoakseni päähänpinttymä, sillä Marrasjärven rannalla asui aikoinaan K.M Wallenius. Siellä hän kirjoitti esimerkiksi mahtavan Miesten Meri-kirjan. Samalla minulle selvisi seikka, jota en ole aikaisemmin tiennyt. Eli parimetrinen puinen tolppa, jossa on päässä punaisista rivoista tehty rasti tarkoittaa moottorikelkkareittiä. No tulipahan kierrettyä Marrasjärvi konkreettisesti. Jos ei olisi ollut jo hieman pidempään kestänyttä kuivaa jaksoa, olisi tuo 508 varmaankin edelleen suossa, jonka yli menimme lujalla vauhdilla ja uskomattomalla tuurilla. Älkää lähtekö kiertämään tuota järveä.

Seuraavina kolmena kesänä tulivat tutuiksi niin Itä-Suomi, kuin länsirannikko. Pidemmät reissut teimme joka kesä Pohjois-Norjaan. Marsu toimi aina hyvin, kunhan muisti, ettei pysäköinyt alamäkeen rotvallia vasten. Jos sen meni tekemään, niin startti löi varmasti yli ja auton heijaaminen ei onnistunut. Toinen murhe oli lämmityslaitteen kautta tulevat hyttyset, joten puskaparkit vaihtuivat nopeasti suuriin parkkialueisiin, joissa pysäköimme aina keskelle.

En oikein vieläkään käsitä miksi menin myymään tuon kapineen, sillä olin tykästynyt siihen kovasti. Olihan siinäkin omat murheensa, kuten asunto-osan mataluus, ei huussia, lämmitys vajaatehoinen, vuoteet hieman liian lyhyet ja kokonaisuudessaan tilaa olisi saanut olla hieman enemmän. Myymisestä on kulunut jo joitakin vuosia ja olen siitä asti ollut ilman matkailuautoa. Veneitä on tullut tilalle, mutta ne eivät ole korvanneet tunnetta, jonka voi saavuttaa matkailemalla perheen kanssa autolla, jossa on koti pienoiskoossa mukana.

Matkailukulkine on siis hakusessa! Sen pitäisi siis olla ainakin hieman kookkaampi kuin 508. Kuinka kookas, sitä en vielä ole osannut päättää, mutta ehkäpä jokin 913 tai jotain siihen suuntaan. Jos jotakin kiinnostaisi, niin ottakoon yhteyttä. Ensimmäiseksi toki tarjoan vaihtoa. Tarjolla olisi lasikuituista fiskaria, pulpettipaattia rekisteröidyllä kärryllä tai 50-luvun leimattu Ooppeli.
Avatar
neppi
Vapaaherra
Viestit: 3083
Liittynyt: 09 Elo 2011 14:16
Truck: Hino Blue Ribbon -91
Location: Tauranga, NZ

Re: Olipa kerran

Viesti Kirjoittaja neppi »

Käviskö tää: viewtopic.php?f=2&t=4277

Ei oo 913, enkä halua vaihdossa mitään. Ü

Tervetuloa foorumille!

Neppi
Avatar
Rantarosvo
Kansleri
Viestit: 1450
Liittynyt: 30 Heinä 2011 21:05
Truck: Haaveena vasta
Location: Lappeenranta
Viesti:

Re: Olipa kerran

Viesti Kirjoittaja Rantarosvo »

Toi on Neppi huono tapa päästä Horrorista eroon. Toki äärimmäisen rehellinen :)

Tervetuloa miunkin puolesta.
Rosmo
Addiktio
Kokenut kuljettaja
Viestit: 102
Liittynyt: 27 Joulu 2013 21:01
Truck: Ford Transit tdci
Location: Estonia

Re: Olipa kerran

Viesti Kirjoittaja Addiktio »

http://fin.auto24.ee/used/1827147

http://fin.auto24.ee/used/2069034

Tosin 508:ja, mutta taitaa olla pidemmillä ja korkeimmilla kajuutoilla?
- Addiktio -
Vastaa Viestiin