talvilomaretki

Matkailukokemuksia kulkurilla
housetruck
Rattimajuri
Viestit: 234
Liittynyt: 21 Touko 2008 06:06
Truck: MB 508
Location: Rautavaara

talvilomaretki

Viesti Kirjoittaja housetruck »

Palattiin juuri viikon mittaiselta reissulta etelä-suomeen, missä tänä vuonna oli oikea talvi sielläkin. Matkavalmisteluihin kuului jälleen kerran Primuksen pura-kokoa harjoitus. Tällä kertaa toimimattomuuden syynä oli ruostesakka ja ruostelastut jotka olivat palotilan pohjalla. Perusteellisen puhdistuksen jälkeen pannu alkoi pelata ja koko matkan ajan se toimikin moitteetta. Matkaan lähdettiin maanantaina 8.3. Rautavaaralta Orimattilan kautta Halikkoon. Takaisin tultiin Hämeenlinnan kautta, tällä kertaa yövyttiin välissä. Yöt lämmiteltiin primuksella, päivät laivakamiinalla, joka samalla kuivatteli kätevästi lasten kastuneet haalarit ym. Kaasua ei kulunut täyttä pullollistakaan, polttoöljyä viikon reissulla meni n.12 litraa. Oli oikein mukava olla taas reissussa, nukkua lämpimissä vuoteissa vaikka ulkona pakkasta parhaimmillaan olikin 20 astetta, viimeisenä yönä taisi olla ylikin. Tunnelma olikin korkealla vielä paluumatkan puoliväliin asti. Hankasalmella Jari Pekan huoltsikan pihassa alkoi tympeily, auton alla oli hillitön öljyrapakko ja koko alusta öljyssä, samoin kyljissä kivat öljyroiskeet. Kampiakselin takatiiviste oli nähtävästi antautunut. Eniten asiassa ottaa pattiin se, että kolme vuotta sitten tuo tiiviste olisi ollut helppo vaihtaa kun kone oli levällään muutenkin. Vaan kun ei tullut vaihdettua. Kyseessä on ns. koirankakkatiiviste jonka vaihtaminen edellyttää kampiakselin irroittamisen pukeistaan, laskemisen alaspäin ennenkuin uuden tiivisteen saa paikalleen. Tiedossa on siis kohtalainen savotta. Että tällainen tapaus tällä kertaa. Osasyynsä lienee sillä, että viimeisessä öljynvaihdossa tuli laitettua tavallista jalompia öljyjä koneeseen, oikein osasyntisiä öljyjä. Vanha tiiviste ei sitten niitä sietänyt. Olisi pitänyt vaan pysyä uskollisesti mineraaliöljyissä niin tältäkin olisi voinut välttyä. Mutta matka tuli kuitenkin tehtyä, kotiin tultiin ja aikaa remonttiin on ennen seuraavia reissuja. Taas kokemusta rikkaampana.
Avatar
jomi609
Tosi harrastaja
Viestit: 177
Liittynyt: 16 Maalis 2005 10:27
Truck: MB 609 kasten
Location: Salo
Member id: 024

Re: talvilomaretki

Viesti Kirjoittaja jomi609 »

Ettei olis vaan huohotin jäätynyt kun on tossa maskin takana imuilman otto aukon vieressä ,kaverille kävi kaks kertaa tällai.
Vaihettiin koiranpaska ei menny kauaan kun teki saman pakkasella , sen jälkeen hän suojas routamaton palasella maskin siitä
kohtaa vaiva helpotti .
Viimeksi muokannut jomi609, 03 Huhti 2014 08:43. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
niki-racing
Rattiamiraali
Viestit: 342
Liittynyt: 01 Elo 2005 13:00
Truck: scania k113
Location: lieksa

Re: talvilomaretki

Viesti Kirjoittaja niki-racing »

Jomi vei "jalat" suusta... Se huohottimen aukiolo äärettömän tärkeää merkistä riippumatta. Joissakin Ducato-versioissa joutuivat lämmityskaapelin asentamaan, ettei huurru tukkoon.... Ja taisipa jossain mersun isossa Sprintterissä Vr-väellä olla samaa jäätymisongelmaa.... Ilman vahingoniloa; on se lohtu ettei kaikilla muillakaan aina kulje "puhtaasti".... :)
Kaunis kiitos ei kaikelle valmiille, eli edulliselle...
housetruck
Rattimajuri
Viestit: 234
Liittynyt: 21 Touko 2008 06:06
Truck: MB 508
Location: Rautavaara

Re: talvilomaretki

Viesti Kirjoittaja housetruck »

Pitää tutkia asiaa vielä ennen isompia remontteja. Huohotin on viimalle alttiissa paikassa. Aion vielä vaihtaa öljyt takasin mineraaliöljyihin ja katsoa auttaako asiaan. Sellastakin viisautta on kuultu, että uudet öljyt eivät turvota tiivisteitä niinkuin mineraaliöljyt tekee. Joka tapauksessa oli viimeinen kerta kun laitan vanhoihin koneisiin edes osasynteettisiä öljyjä. Muutenkin tämä öljyhomma on sellainen joka viime vuosina on muuttunut paljon. Kaikki öljyt eivät enää sovellu vanhoihin työntötankokoneisiin koska niistä on poistettu sinkit, fosforit ym. kulumisenestoaineet sen takia, että uusissa vehkeissä ne tukkii katalysaattorit ja hiukkassuodattimet. Kannattaa tutkia tarkkaan mitä purkin kyljessä lukee. Meikäläisellä muita koneita ei olekaan kun vanhoja työntötankokoneita. Vanhassa vara parempi. Tuohon huohotinputkeen pitää heti tänään perehtyä. Eipä tullut tuo mieleen, olen ajatellut sellasenkin ongelman liittyvän lähinnä nykyvehkeisiin. Kiitos vaan vihjeestä.
Avatar
jomi609
Tosi harrastaja
Viestit: 177
Liittynyt: 16 Maalis 2005 10:27
Truck: MB 609 kasten
Location: Salo
Member id: 024

Re: talvilomaretki

Viesti Kirjoittaja jomi609 »

Anteeks kirjoitus vihreet yleensä Halikkolainen lyhentää sanoja lopusta päin :oops:
Avatar
niki-racing
Rattiamiraali
Viestit: 342
Liittynyt: 01 Elo 2005 13:00
Truck: scania k113
Location: lieksa

Re: talvilomaretki

Viesti Kirjoittaja niki-racing »

Kokemus ja ammattitaito korvaa puutteelliset kirjaimet..., vai oliko se työkalut...??
Kaunis kiitos ei kaikelle valmiille, eli edulliselle...
housetruck
Rattimajuri
Viestit: 234
Liittynyt: 21 Touko 2008 06:06
Truck: MB 508
Location: Rautavaara

Re: talvilomaretki

Viesti Kirjoittaja housetruck »

Eipä tyrehdy vuoto öljynvaihdoilla ja huohottimen puhdistuksella. Ensi kesänä ei tarviikaan tervata runkoa ja alustaa sen verran hyvässä öljyssä ne nyt on. Pitää tuossa ruveta levittelemään konetta kunhan ehtii. Numeroloota, kytkin, vauhtipyörä ja kampiakseli lattialle ennekuin 20 ekee maksavan tiivisteen saa vaihdettua. Äkkinäistä ottaisi jo pattiin. Edelleen olen sitä mieltä, että liian hyvillä autoilla ajavat jäävät paljosta paitsi. On se sitten taas mukava kärrätä kun työllä ja tuskalla saa vehkeet nippuun ja toimimaan. Hymer ja klopetrottermiehet ei siitä pääse nauttimaan. Kevättä kaikille!
Avatar
jomi609
Tosi harrastaja
Viestit: 177
Liittynyt: 16 Maalis 2005 10:27
Truck: MB 609 kasten
Location: Salo
Member id: 024

Re: talvilomaretki

Viesti Kirjoittaja jomi609 »

Olishan se liian helppoa ollutkin jos se sillä olis korjaantunut , eiku moottoria pois kaivamaan !
housetruck
Rattimajuri
Viestit: 234
Liittynyt: 21 Touko 2008 06:06
Truck: MB 508
Location: Rautavaara

Re: talvilomaretki

Viesti Kirjoittaja housetruck »

Tänään tutkittiin autoa tarkemmin. Kytkinkopan huoltoluukku auki ja positiivinen yllätys, kytkin ja vauhtipyörä täysin kuivat. Siis takatiiviste ei vuoda. Kun juttua tutkittiin tarkkaan kävi ilmi, että öljypohja on halki. Onpahan nyt sitten nähty sekin. Sieltä se öljy on tullut ja ajoviima ja tuuletin on roiskuttanut öljyn pitkin auton alustaa. Varaosakoneesta ehjä pohja ja huomenna tulee uudet pohjan tiivisteet matkahuoltoon niin saa koneen nippuun ja tiiviiksi. Hyvä näin, säästyi isolta revohkalta. Joku jäinen lumikokkare tietysti lyönyt jossain pohjaan ja se on ripsahtanut halki. Onpahan nyt sitten koettu sekin.
Avatar
jomi609
Tosi harrastaja
Viestit: 177
Liittynyt: 16 Maalis 2005 10:27
Truck: MB 609 kasten
Location: Salo
Member id: 024

Re: talvilomaretki

Viesti Kirjoittaja jomi609 »

Otikko Vehon tiivisteen ainakin 609:ä oli yhtä palaa koko tiiviste ,tosi helppo pistää paikalle . Tarvike tiiviste neljästä osasta eikä tahdo pitää vaikka kuin laitais kittiä kans .
housetruck
Rattimajuri
Viestit: 234
Liittynyt: 21 Touko 2008 06:06
Truck: MB 508
Location: Rautavaara

Re: talvilomaretki

Viesti Kirjoittaja housetruck »

Ei ole Vehosta. Onnin autosta tulee tiiviste ja varmaan neliosainen, sellanen siinä oli paikallaankin. Pitää laittaa kittiä kans ja toivoa, että ois tiivis. Joka tapauksessa helpottunut olo kun ei tarvi ruveta koko autoa suolistamaan niinkuin takatiivisteen kanssa olisi pitänyt tehdä. Onneksi on noita romuja nurkissa ja niistä sai ehjän pohjan halenneen tilalle.
housetruck
Rattimajuri
Viestit: 234
Liittynyt: 21 Touko 2008 06:06
Truck: MB 508
Location: Rautavaara

Re: talvilomaretki

Viesti Kirjoittaja housetruck »

Taas on kiesi kunnossa ja eilen tuli ajeltua 300 km koeajoa, käynti koulutuspäivässä Kuopiossa ja illalla vielä Nurmeksessa. Uusia seikkailuja odotellaan.
Avatar
niki-racing
Rattiamiraali
Viestit: 342
Liittynyt: 01 Elo 2005 13:00
Truck: scania k113
Location: lieksa

Re: talvilomaretki

Viesti Kirjoittaja niki-racing »

Se on mukava kun "kärry" pelittää..., eikä tarvinnu talvisotaista remonttia rakentaa...., et sitten meille asti ajanu, vaikka tuossa "nurkilla" kävit....? :)
Kaunis kiitos ei kaikelle valmiille, eli edulliselle...
Avatar
Reddewil
Vapaaherra
Viestit: 4431
Liittynyt: 08 Syys 2007 01:41
Truck: Tukato & FM
Location: Pori
Member id: 037

Re: talvilomaretki

Viesti Kirjoittaja Reddewil »

Se on helmee että vehkeet pelaa! Ihmeen vähällä ootte päässy tuon lämmityksen kanssa? Itellä meni eilen 8l löpöö ja sain sisään 23c lämmintä. Toki oli vielä tänäänkin klo 16 aikoihin 10c vaikka ulkona oli 5c =) Nuo patterit ei bussissa luovuta lämpöä tarpeeksi nopeasti, 16,5c oli sisällä kun webasto sammu ekan kerran -> eli neste oli sen 92c...
-Koska sen voi tehdä myös itse-
housetruck
Rattimajuri
Viestit: 234
Liittynyt: 21 Touko 2008 06:06
Truck: MB 508
Location: Rautavaara

Re: talvilomaretki

Viesti Kirjoittaja housetruck »

Ei meillä mene paljoa lämpöihin, onhan autokin vain 7 metrinen ja hytti on väliseinällä eristetty asunto-osasta, yöksi väliovi pannaan kiinni ja hytti toimii porstuana. Asunto-osassa ikkunoita on vain kaksi ja niissäkin on talvella vielä sisällä lisäpleksi puupokissa. Kun kolme vuotta sitten autoa korotettiin ja sisusta tehtiin uusiksi tuli panostettua eristyksiin. Tuloksena on täysin talvikelpoinen retkiauto jossa tarkenee hyvin paukkupakkasillakin. Eipä sikäli, että tilaa saisi olla enempikin, mutta monessa sukulais- ja tuttavapihassa ei yhtään isommilla vankkureilla mahdu olemaan. Pitää joskus ajaa sieltä Lieksan kautta, eihän tästä pitkälti ole, samoin Salon mersumiestä pitäisi joskus treffata kun ajellaan kuitenkin monesti vuodessa Halikossa. Keväänjatkoja!
Avatar
jomi609
Tosi harrastaja
Viestit: 177
Liittynyt: 16 Maalis 2005 10:27
Truck: MB 609 kasten
Location: Salo
Member id: 024

Re: talvilomaretki

Viesti Kirjoittaja jomi609 »

Ei kun kevät treffeille vaan ,tarttis itekin jättää vapaapäivä anomukset hyvissä ajoin .
Vastaa Viestiin