Lopulta auto käyntiin ja kiirehdin suihkuun samalla kun moottori kävi lämpimäksi ja kun ei mikään ylimääräinen valo palanut niin eikun matkaan. Matka karkkilaan sujui hyvin ja saatiin puolen yön aikoihin leiri pystyyn kisavarikolle.
Aamulla sitten ilmoittautumaan kilpailuun, mutta lompakkoa ei löydy mistään? Pikainen soitto kotiin vaimolle vahvisti aavistuksen että lompakko oli jäänyt pakettiauton penkille kun kävin hakemassa sen sulakkeen... Vaimo laittoi kuvan ajokortista ja näillä eväillä sitten ilmoittautumaan. Onneksi digimuodossa oleva kortti kelpasi

Kisat meni ihan ok ja poistulomatkakin sujui ongelmitta. Onneksi Varkaudessa tuli vilkaistua tankkiin, koska polttoainemittari ei toimi.
Tankkien välinen yhdysputki oli jo puoleenväliin tyhjä, eli ainetta oli jo melko vähän. Onneksi toinen jerry oli vielä täynnä joten kaadettiin se toivoen että riittäisi perille asti, matkaa kuitenkin oli vielä n.150km ja rahaa eikä korttia mukana.
Aine riitti perille asti ja seuraavana päivänä sitten syötin ajetun reitin google mapsiin. Matkaa kertyi vähän vaille 1500km joten kulutus oli sittenkin kohtuullinen ottaen huomioon että molemmat yöt webasto piti putken lämpimänä.
Huomenna retket jatkuu sitten pohjoisen suuntaan kohteena Iso-syöte ja Future cupin toinen viikonloppu. Nyt on tankki täynnä ja 200 litraa extraa mukana Jos muita kylähöperöitä on siellä myös niin tervetuloa turisemaan....
Ainiin, nyt on sitten uudelleen verhoiltu penkki paikoillaan ja näyttää hyvältä, joten kannatti vähän odottaakin
