Sivu 1/3

Päivän naurut

Lähetetty: 02 Helmi 2016 13:44
Kirjoittaja Pukaatti
Lainasin toisen kirjoitusta, mutta itte nauroin mahakippurassa kun luin... Tää tapahtui jo muutama kymmenen vuotta sitten jossain päin Suomea. Oltiin lähestymässä linjan päätepistettä, ja muutama pysäkki ennen päättäriä kuski vilkasi sisäpeiliin että auto on tyhjä. Kuski ei kuitenkaan huomannut heti selkänsä takana istuvaa kainoa naisihmistä. Tämä naisihminen rupesi kuuntelemaan kummastuneena, kun ensiksi kuljettajan peräpäästä kuului ankara jyrähdys. Käyneen papusopan tuoksu levisi autoon ja sen jälkeen kuljettaja alkoi täysin keuhkoin laulaa jotain julkaisukelvotonta pornolaulua. Naisihmisen piti poistua yks pysäkki ennen päättäriä ja hän painoi nappia. Kuului PIIP ja naisihminen poistui takaovelle. Pornolaulu taukosi välittömästi ja kuski lehahti punaiseksi kuin keitetty rapu.

poistan jos loukkasi jotain maanpäällistä immeistä.

Re: Päivän naurut

Lähetetty: 02 Helmi 2016 14:32
Kirjoittaja Rantarosvo
Miulla tuttu asu 14 kerroksisessa talossa ylimmässä kerroksessa. Töihin lähtiessään oli hissi aina tyhjä, eli yksin sai olla. Kerran sitten pieras ja sano et oikein silmiä kirvelti, oli niin paha haju. No hissi pysähty ja sinne tuli kuulemma talon kaunein nainen. Kaveri meni ihan puihin, eikä kyenny laittamaan hajua ees kenenkään muun piikkiin. Hiljasta oli hississä ollu.

Re: Päivän naurut

Lähetetty: 02 Helmi 2016 16:27
Kirjoittaja Lahti32
Rantarosvo kirjoitti:Miulla tuttu asu 14 kerroksisessa talossa ylimmässä kerroksessa. Töihin lähtiessään oli hissi aina tyhjä, eli yksin sai olla. Kerran sitten pieras ja sano et oikein silmiä kirvelti, oli niin paha haju. No hissi pysähty ja sinne tuli kuulemma talon kaunein nainen. Kaveri meni ihan puihin, eikä kyenny laittamaan hajua ees kenenkään muun piikkiin. Hiljasta oli hississä ollu.
näinkö kävi

https://www.youtube.com/watch?v=bMnDsfxWfQQ

Re: Päivän naurut

Lähetetty: 02 Helmi 2016 17:46
Kirjoittaja Lasipallo
Kuva

Re: Päivän naurut

Lähetetty: 02 Helmi 2016 18:20
Kirjoittaja Rantarosvo
Lahti32 kirjoitti:
Rantarosvo kirjoitti:Miulla tuttu asu 14 kerroksisessa talossa ylimmässä kerroksessa. Töihin lähtiessään oli hissi aina tyhjä, eli yksin sai olla. Kerran sitten pieras ja sano et oikein silmiä kirvelti, oli niin paha haju. No hissi pysähty ja sinne tuli kuulemma talon kaunein nainen. Kaveri meni ihan puihin, eikä kyenny laittamaan hajua ees kenenkään muun piikkiin. Hiljasta oli hississä ollu.
näinkö kävi

https://www.youtube.com/watch?v=bMnDsfxWfQQ
Juurikin näin. Ei älynny ees kirota et joku on piereskelly hississä. No oisko meny läpi on toinen juttu, mut aina kannattaa yrittää. Se kaveri on pienessä sievässä tosi sanavalmis ja puhuu paljon, mut selvinpäin tosi hiljanen ja ujo.

Re: Päivän naurut

Lähetetty: 02 Helmi 2016 22:33
Kirjoittaja Pukaatti
Lainattua...

Riemurasiasta

"Bussin pysäyttäminen on oma taiteenlajinsa. Näytänkö pysähtymismerkin liian aikaisin, vai liian myöhään. Miten pysäytän juuri oikean bussin, kun ne ajavat yhtenä pitkänä letkana. Pahimmassa tapauksessa oma bussi ryhmittyy vasemmalle kaistalle muiden taakse, jolloin pitäisi ampua hätäraketteja saadakseen katsekontakti kuskiin. Jos muita busseja ei ole 
häiritsemässä,niin kuskit katselevat järjestäen vasemmalle ja saat seistä lapio suorana lipua heilutellen, kunnes kuski viimetingassa väläyttää 
vilkkua ja koukkaa pysäkille. 

Ovi ei koskaan osu kohdalle. Jos seisot paikallasi, kuski tulkitsee ettet ole tulossa kyytiin, ja heittää kurat kengillesi. Jos liikut oikealle, niin kuski 
painaa kovemmin jarrua, ja jos liikut vasemmalle, niin hän höllää sitä. Tarkoitus lienee saada ovi vähintään kymmenen metrin päähän paikasta jossa seisot. 

Millaisen lipun pyydän kuskilta. Jos sanon keskustaan, niin koko bussi nauraa takapenkkiä myöten. Jos sanon kertamaksu, niin kuski vittuilee: "lasten vai aikuisten", ja tietysti maksajan iästä riippumatta. 
Sitten on vielä seutulippuja ja muita hässäköitä, mutta kuskilta ei apua heru, hän on kiinnostuneempi vasemmasta sivupeilistä kuin sinusta. 

Maksu pitäisi suorittaa tasarahalla. Kokeile maksaa satasen setelillä kertamaksu ja kuski kaivaa sinulle ämpärillisen vaihtorahaa takaisin. Laitanko rahat tiskille, vai lyönkö ne kuskille kouraan. Teit niin 
tai näin, kuski murahtaa ja vittuilee minkä kerkiää. Kun laitoin kahdenkympin setelin tiskille, kuski kehtasi murahtaa: "Suorista se!" Missä vitussa lukee, että rahat viikattuna kiitos, "anteeksi herra 
kuljettaja, mutta nyt ei tullut mankelia mukaan". Ei ihme, että joku leimaa lippunsa sijasta kuskia nyrkkiraudalla turpaan. 

Pidä kiinni. Kuskeilla on kiihdytysajajan refleksit ja keilaajan pelisilmä. Pitää saada monta näyttävää kaatoa. Bussin nytkähtäessä liikkeelle alkaa
ihmisflipperi. Yrität epätoivoisesti poukkoilla kohti takaosaa huomataksesi, että vain käytävänpuoleisilla penkeillä istutaan, tai niillä matkustaa jonkun ostoskassi. Kun ystävällisesti pyydät saada istahtaa 
'vapaalle' paikalle, niin matkustaja nousee hitaasti kuin lehmä suosta, mittaillen sinua katseellaan, ikään kuin arvioiden sinun hygieniatasosi luokitusta. 

Jos bussi on tyhjä, niin sinusta tulee automaattisesti spurgumagneetti. Bussikuskeilla on pirullinen tapa haalia kyytiin kaikki haisevimmat spurgut mitä maa päällään kantaa, ja he kaikki haluavat tulla laulamaan 
juuri sinulle. Ei auta mikään, spurgun on pakko liimautua kainaloosi kuin kuumemittari. Jos olet hiljaa, olet paska jätkä, jos avaat suusi hän oksentaa siihen. Pahimmassa tapauksessa kuski heittää sinut 
ulos. 

Linja-autossa on tunnelmaa, ja sen voi aistia esim. nenällään. Krimi-turkkeihin puetut muumiot miehittävät bussin etuosan, ja he yrittävät peitellä vuotavista kroonikkovaipoista leviävää eteeristä tuoksuaan 
kaatamalla pullollisen myskiä päällensä. Takapenkillä matkustavalle astmaatikolle tämä on kuin sinappikaasua, ja hän joutuukin pumppaamaan inhalaattoriaan kuin olisi täyttämässä uimapatjaa. 

Tunnelmaa ei paranna sekään, että aamukahvin ärsyttämä suolisto saa matkustajat moukaroimaan karmeita lettupieruja. Miksei sitä voinut paukutella bussia odotellessa, pitikö ne parhaat pommit säästellä 
bussiin? 

Älä koskaan istu takaovien läheisyydessä. Kun ovet aukeavat, joudut auttamaan äitiä jonka rattaissa istuu 13-vuotias poika. Kiitoksen sanaa ei heru, ja kun yrität takaisin paikallesi, niin hehkeä kassi-alma on 
taikonut juustosämpyläsi sillivoileiväksi istumalla hajareisin eväskassisi päälle. 

Jos yrität lukea lehteä bussissa, niin hartioillesi kasvaa äkkiä kaksi päätä lisää. 

Bussista poistuminen on sekin suuri seikkailu. Bussissa ei ole tapana paljoa puhua, ja katsekontaktia tulee vältellä. Kun joku ikkunapaikkalainen haluaa jäädä pois, hän pomppaa pystyyn kuin jousi ja mitään sanomatta pyyhkii suupielesi takamuksellaan ähkiessään 
ylitsesi käytävälle. Toinen ihmistyyppi samassa tilanteessa tyytyy vain kyyhöttämään sikiöasennossa ja aina pysäkin kohdalla kuuluu syvä huokaus. 

Kun sitten tilanne tulee omalle kohdallesi, niin painonappia ei näy missään. Vieressäsi istuva norsu on nukahtanut fiikus sylissään ja ei tee elettäkään siirtyäkseen. Pysäkki häämöttää jo edessä ja et ole 
päässyt edes käytävälle. Dyykkaat läpi fiikuksen käytävälle huomataksesi, ettei se vitun painonappi edes toimi. Sanot kuskille, että haluat seuraavalla pois ja kuski jarruttaa niin, että etupenkin vanhuksen 
lasisilmät poksahtavat lentoon kuin samppanjapullon korkit. Bussi pysähtyy, mutta ovet eivät aukea. Kuskin viimeiset saumat vittuilla: "Poistutaan takaovista". 

Tällä kertaa bussi sentään pysähtyi. Yleensä se vain hiljentää ja olettaa mummeleiden loikkivan ulos kahdenkympin vauhdissa. Ovathan ne voltteja heittelevät eläkeläiset hilpeän näköisiä, mutta puuhun 
osuessaan ne voivat haitata kuukkeleiden pesintää."


--

jani

Re: Päivän naurut

Lähetetty: 03 Helmi 2016 15:47
Kirjoittaja KajNyy1
Nyt toimii, tänne pääsee ja tuo Puukatin lainaama teksti on mainio täytyy edelleen lainata sitä on se niin hyvä

Re: Päivän naurut

Lähetetty: 03 Helmi 2016 19:04
Kirjoittaja jiivee
Pukaatti,toi oli päivän paras, :lol: ,vaan valitettavasti mones paikas totta. :cry: :roll:

Re: Päivän naurut

Lähetetty: 03 Helmi 2016 19:27
Kirjoittaja Pukaatti
Jatkuu. .

Kuski oli luullu et ei oo ennee kettään kyyvissä ja oli sitten ottanu mikin kätteensä ja käyny siihen laulelemmaan.
Noh
Oli sitten käyny siinä laulun tuoksinnassa pierettämään ja kuski näppäränä poikana oli työntänyt mikin takalistoon ja pierassu mikkiin
Siinä samassa oli kuulunu bling ja selän takana mummo oli vaan tokassu et seuraavalla hää sitten jäis pois...

Tää on vähä nyt vessahuumoria. Anteeks.

Re: Päivän naurut

Lähetetty: 04 Helmi 2016 13:39
Kirjoittaja villev51
jos bussikuskit ja bussit on nuin kamalia, miksi melkein jokaisella palstalaisella on ainakin toinen niistä :)

Re: Päivän naurut

Lähetetty: 04 Helmi 2016 14:27
Kirjoittaja Bussiton
villev51 kirjoitti:jos bussikuskit ja bussit on nuin kamalia, miksi melkein jokaisella palstalaisella on ainakin toinen niistä :)
Jokin psykiatrinen häiriö ? :lol:

Re: Päivän naurut

Lähetetty: 04 Helmi 2016 14:40
Kirjoittaja Pukaatti
joo joku kaava on menny valmistuksessa pielee ku näitä omistaa... ja kyllä varotettii ja monesti. Mut ei, en uskonu. Ku oon jääräpää. Nyt tosiaan ku kattoo keittiönikkunasta ni siellä se rahareikä huutaa et lisää, lisää! Ja nyt tietty nokkela jamppo sanoo et siirrrä ikkunan eestä pois...

Re: Päivän naurut

Lähetetty: 04 Helmi 2016 15:35
Kirjoittaja Bussiton
Tai halvempi ratkaisu vetää verhot eteen (ei mene naftaa) :lol:

Re: Päivän naurut

Lähetetty: 04 Helmi 2016 15:52
Kirjoittaja Pukaatti
:lol: :lol: toi oli hyvä!

Re: Päivän naurut

Lähetetty: 04 Helmi 2016 18:22
Kirjoittaja Rantarosvo
Saattaa se ikkunankin siirtäminen olla halvempaa. Kannattaa vertailla.

Re: Päivän naurut

Lähetetty: 04 Helmi 2016 19:18
Kirjoittaja Pukaatti
Hmmm, missäs se tilhi olikaan. ... ;)

Re: Päivän naurut

Lähetetty: 04 Helmi 2016 20:23
Kirjoittaja Reddewil
Tyttö muisti mummuvitsin ja pyysi kertomaan. Naurettiin sitten taas vedet silmissä:
Turistibussi oli täynnä mummoja. Eräs mummeli tuli tarjoamaan kuskille kourallisen rusinoita. Kuski otti rusinat ja söi ne. Vartin kuluttua tuli taas kourallinen rusinoita ja kuski söi nekin. Tämä toistui vielä muutaman kerran.

Sitten kuski kysyi , että minkähän takia mummo tarjoo hänelle koko ajan rusinoita ?

Ei me voida syödä rusinoita, kun ei ole hampaita mummo sanoi

No miksi te sitten otitte rusinoita mukaan kysyi kuski

Me tykätään siitä suklaasta siinä päällä...

Re: Päivän naurut

Lähetetty: 04 Helmi 2016 21:00
Kirjoittaja Pukaatti
:lol: :lol:

Re: Päivän naurut

Lähetetty: 04 Helmi 2016 21:26
Kirjoittaja Wonderi
Pukaatti kirjoitti:Nyt tosiaan ku kattoo keittiönikkunasta ni siellä se rahareikä huutaa et lisää, lisää! Ja nyt tietty nokkela jamppo sanoo et siirrrä ikkunan eestä pois...
Tarkoititko että katsot ulkoa ikkunan läpi sisään keittiössä olevaa "rahareikää" vai päinvastoin?

Re: Päivän naurut

Lähetetty: 04 Helmi 2016 21:28
Kirjoittaja Pukaatti
Tän vois tulkita monella tapaa , mutta tarkennetaan ett katson keittiöstä ulospäin ;)

Re: Päivän naurut

Lähetetty: 05 Helmi 2016 10:34
Kirjoittaja Rantarosvo
Raaka tosiasia taitaa olla et rahareikä löytyy molemmilta puolin ikkunaa.

Re: Päivän naurut

Lähetetty: 05 Helmi 2016 12:46
Kirjoittaja Pukaatti
niikö bussi ja emäntä? vai piha ja talo? bussi ja kuski? vaiko bussi ja kaikki mitä talo sisältää? :)

paras ostos 5 vuoteen on ollu fiskarssin kirves ja leikkimökki. kumpikin osaa olla hiljaa ja ei vaadi huoltoa :)

Re: Päivän naurut

Lähetetty: 05 Helmi 2016 14:27
Kirjoittaja Pukaatti
täältä irtos taas hymyy päivään :D
viewtopic.php?f=1&t=4199&p=37326&hilit=turbo#p37326

Re: Päivän naurut

Lähetetty: 29 Helmi 2016 17:45
Kirjoittaja Wonderi
Kuva

Re: Päivän naurut

Lähetetty: 29 Helmi 2016 19:03
Kirjoittaja Pukaatti
:lol: ehhee